Eilen tuli käytyä testaamassa uutta vapaa tositoimissa Viinikanjoella. Heitto-ominaisuuksiltaan vapa oli mahtava ja vaikka 5-luokan siima oliki ehkä hieman raskas vavalle, niin kyllä lähti komiasti siima etääntyyn. Vavan pituus, 7.9 feet, oli pikkujoella parempi ku hyvä, koska vapa oli kevyt heittää ja pituus riitti hyvin siiman ohjailuun kivien välistä.
Se vavan hehkuttamisesta ja itse asiaan. Kalastus alotettiin Peten kanssa tällä kertaa Haapasesta suoraan, koska Kairokoskella riitti tunkua. Koneonkijoita oli saapunut perjantai-iltaa viettämään joelle muutama ja siihen päälle pari muuta perholla kalastavaa herrasmiestä, niin päätettiin tulla myöhemmin illalla koittaan ottimontut. Haapasesta ei keretty paljo niskalta valua pelimestoille päin, ku Pete koukutti laihan hopeahohtoisen taimenen nymfillä. Pituutta tälle oli kertynyt vasta 35 cm, joten koukku nopeasti irti ja takaisin saalistamaan proteiinipitoisempaa muonaa.
Vesi oli joessa laskenut edelleen kahden viikon takaisesta, jolloin se oli jo matalalla. Haapaskoski melko matalana koskena oli nyt hieman hankala onkia, ja koska enempää tärppejä ei tullut lähdettiin takaisin Kairokoskelle.
Noin kymmenen aikaan illalla porukka väheni koskella ja pidot paranivat. Siiman päähän laitoin sivutapsiin kuulapäisen nymfin ja päätyperhoksi pienen oranssin larvan. Tällä yhdistelmällä tulikin melko nopeasti pari tärppiä ennenkuin pääsin todenteolla nautiskelemaan uudella vavalla väsyttelystä. Ei voi muuta sanoa, kuin että olipa makiaa ja 48 cm, n. 1,35 kg kirre oli hetkeä myöhemmin haavissa. Kirjo purasi päätyperhoa ja väsyttelyn aikana jännittikin, että kuinkahan tuo pysyy #14 koon koukussa, mutta hyvin oli yläleuassa kiinni.
Sillä välin, kun laitoin kalan säilytyskuntoon petellä oli purassu toinen nätti, edelleen alamittanen taimen perhoa, joka tietysti jatkoi matkaansa kosken kuohuihin uuden lävistyksen kera. Eipä ne hieman alamittaset taimenet jättäneet Peteä vieläkään rauhaan, vaan yksi hieman pulleampi yksilö kävi näytillä. Sen enempää ei taimenia saatu, mutta 11 jälkeen Peten "varmasta" kirrepaikasta, josta mä en ole saanut varmaan ikinä mitään, nousi paksu 52 cm kirbeli. Ottiperhona toimi joku Peten oma oliivi-zonkeri viritys :)
Se vavan hehkuttamisesta ja itse asiaan. Kalastus alotettiin Peten kanssa tällä kertaa Haapasesta suoraan, koska Kairokoskella riitti tunkua. Koneonkijoita oli saapunut perjantai-iltaa viettämään joelle muutama ja siihen päälle pari muuta perholla kalastavaa herrasmiestä, niin päätettiin tulla myöhemmin illalla koittaan ottimontut. Haapasesta ei keretty paljo niskalta valua pelimestoille päin, ku Pete koukutti laihan hopeahohtoisen taimenen nymfillä. Pituutta tälle oli kertynyt vasta 35 cm, joten koukku nopeasti irti ja takaisin saalistamaan proteiinipitoisempaa muonaa.
Vesi oli joessa laskenut edelleen kahden viikon takaisesta, jolloin se oli jo matalalla. Haapaskoski melko matalana koskena oli nyt hieman hankala onkia, ja koska enempää tärppejä ei tullut lähdettiin takaisin Kairokoskelle.
Noin kymmenen aikaan illalla porukka väheni koskella ja pidot paranivat. Siiman päähän laitoin sivutapsiin kuulapäisen nymfin ja päätyperhoksi pienen oranssin larvan. Tällä yhdistelmällä tulikin melko nopeasti pari tärppiä ennenkuin pääsin todenteolla nautiskelemaan uudella vavalla väsyttelystä. Ei voi muuta sanoa, kuin että olipa makiaa ja 48 cm, n. 1,35 kg kirre oli hetkeä myöhemmin haavissa. Kirjo purasi päätyperhoa ja väsyttelyn aikana jännittikin, että kuinkahan tuo pysyy #14 koon koukussa, mutta hyvin oli yläleuassa kiinni.
Sillä välin, kun laitoin kalan säilytyskuntoon petellä oli purassu toinen nätti, edelleen alamittanen taimen perhoa, joka tietysti jatkoi matkaansa kosken kuohuihin uuden lävistyksen kera. Eipä ne hieman alamittaset taimenet jättäneet Peteä vieläkään rauhaan, vaan yksi hieman pulleampi yksilö kävi näytillä. Sen enempää ei taimenia saatu, mutta 11 jälkeen Peten "varmasta" kirrepaikasta, josta mä en ole saanut varmaan ikinä mitään, nousi paksu 52 cm kirbeli. Ottiperhona toimi joku Peten oma oliivi-zonkeri viritys :)
